sunnuntai 6. toukokuuta 2012
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Makroviikko 57 - Kasvi
Makroviikot + teemaextra -haasteen viikon aiheena on kasvi.
Tämä kaunokainen, alstroemeria eli inkalilja, selvisi talven viileässä autotallissa paremmin kuin uskalsin edes toivoa ja palkitsee nyt odotukseni kukkimalla upeasti.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Vesilisko
Esikoisemme on pitkään jo haaveillut lemmikistä ja päätti itse toteuttaa lemmikkihaaveensa tuomalla perjantaina kotiin vesiliskon.
Etsin netistä lisätietoja vesiliskosta ja sen ravinnosta ja huomasin vesiliskon olevan rauhoitettu laji, kuten sammakotkin, joten tämä palautettiin luontoon takaisin ja eilen kävin saman tien tilaamassa kolme tuliliskoa meille lemmikiksi.
Jotenkin tästä episodista muistui oma nuoruus mieleen (vaikka nuorihan olen edelleenkin ;-) ja etenkin se miten itse aikoinaan kannoin ties mitä lemmikkejä maailmalta kotiin :D
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Korkeasaaressa
Sunnuntaina kävimme pääsiäispicnikillä Korkeasaaressa. Kovin paljoa ei vielä eläimiä näkynyt ulkosalla, mikä vähän harmitti lapsia. Nuoremman pojan kohokohta oli, kun hän oli ottamassa kuvaa ilveksestä, ilves ei siitä tykännyt ja se pikkuhiljaa hiipien tuli lähemmäksi meitä kunnes otti viimeisen hypyn ja pamautti isolla tassullaan lasiin pojan edessä :)
Voih, nämä nallukat nukkuivat niin suloisesti auringonpaisteessa, että olisi tehnyt mieli käpertyä karvaiseen kainaloon :)
Kevään ensimmäinen leppäkerttu:
Meillä on kotona kukkapenkit lumen peitossa vielä, että turha haikaillakaan krookuksista omalla pihalla.
Voih, nämä nallukat nukkuivat niin suloisesti auringonpaisteessa, että olisi tehnyt mieli käpertyä karvaiseen kainaloon :)
Kevään ensimmäinen leppäkerttu:
Meillä on kotona kukkapenkit lumen peitossa vielä, että turha haikaillakaan krookuksista omalla pihalla.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Auringonlasku
Jokusen minuutin myöhästyin eilisestä auringonlaskusta, joten sain vangittua vain auringonlaskun rippeet.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
torstai 5. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)